Somalikissa

Somalikasvatus alkoi Pohjois-Amerikassa ja Australiassa 1960-luvulla kun abessinialaiskasvattajat kiinnostuivat abypentueisiin silloin tällöin syntyneistä pitkäkarvaisista pennuista.

Somali on abessinialaiskissan pitkä karvamuunnos ja resessiivinen pitkäkarvageeni on tutkimusten mukaan tullut abessinialaisrotuun Englannissa jo 1930-40 luvuilla, jolloin oli puutetta abyuroksista ja kasvatustyössä jouduttiin turvautumaan muihin rotuihin. Sekä amerikkkalaiset että australialaiset somalit polveutuvat englantilaisista abessinialaisista.

Suomeen ensimmäinen somalikissa Josinia Musayid tuotiin keväällä 1983 Australiasta ja helmikuussa 1984 syntyi ensimmäinen somalipentue. Somalikissalla on usein suuria pentueita (5-7, jopa 9 pentua), mikä osaltaan on vaikuttanut rodun nopeaan kasvuun.
Somalikissan standardi on sama kuin abessinialaisen lukuunottamatta turkkia. Somalikissan turkki on puolipitkä, erittäin hieno ja pehmeä. Pitkä ja tuuhea "ketunhäntä", villavat "pöksyt" sekä varttuneemmilla kissoilla komea kauluri ja "paidanrintamus" tekevät somalikissasta erittäin näyttävän näköisen. Tickingturkin selkäpuolen karvoissa on 3-6 väriraitaa ja hyväksytyt värit ovat samat kuin abessinialaisella.

Luonteeltaan somalikissa ei mainittavammin eroa abysta. Se on nopea, ketterä ja kiipeilee mielellään. Somalissa on mieleenpainuvaa sen luottamus ja kiintymys ihmisiin. Somalikissa on hyvin hellä ja odottaa suurella luottamuksella, että sen hellyyteen myös vastataan. Somaleissa on samaa uteliaisuutta kuin abyissa ja ne ovat aina valmiita osallistumaan uusiin puuhiin keskustellen asioista miellyttävän pehmeällä äänellään omistajansa kanssa.

Abessinialais- ja somalikissoja voi ulkoiluttaa katollisessa ulkoilutarhassa tai koiran tavoin hihnassa, mutta pakkasella tai kylmällä ja märällä ilmalla ei edes tuuhea turkkista somalia saa pitää ulkona. Sekä abyt että somalit ovat erittäin älykkäitä, joten ovien ja ikkunoiden avaaminen saattaa onnistua yllättävän helposti.

Somalirodun tyypin ja tickingin parantamiseksi abessinialais- ja somalikissoja risteytetään keskenään. Syntyneet pennut ovat lyhytkarvaiset kuten abessinialaiset. Ne rekisteröidään "var"- (variant) merkinnällä ja rekisterikirjaan tulee merkintä "vain somalikasvatukseen". Tämä siksi, että ne kaikki kantavat pitkäkarvageeniä. Näyttelyissa aby-var kissat kilpailevat yhdessä abessinialaisten kanssa ja saattavat menestyä erittäin hyvin.

Kissat ovat kuitenkin aina yksilöitä ja kaikki erilaisia. Vaikka perheessä olisi 10 abessinialais- ja/tai somalikissaa sekä vielä näiden risteytyksiä, on jokaisella niistä omat tapansa ja ominaisuutensa.

Somalien perusvärit

Riista SOM n / Viltfärg / Ruddy

Punainen SOM o / röd / sorrel

Sininen SOM a / blå / blue

Beige / fawn SOM p

Myös samat värit hopeisena, mutta niistä ei valitettavasti ole kuvia.