Hallitus

  Historia

  Jäsenlehti

  Liity jäseneksi / palaute

  Myynnissä

 

Historia ja toiminta

AbyS ry:n toiminta nykyään

Yhdistys julkaisee jäsenilleen 4 kertaa vuodessa ilmestyvää AbyS-lehteä. Lehdessä tiedotetaan ajankohtaisista asioista, mm. pidetään yllä pentu- ja siitosuroslistoja sekä julkaistaan näyttelytuloksia. Lehti sisältää myös mielenkiintoisia artikkeleita abessinialaisista ja somalikissoista sekä niiden kasvattajista. Jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan kirjoituksineen lehden sisältöön.

Yhdistyksellä on Suomen Kissaliiton (SRK) kanssa yhteistyösopimus, jonka mukaan liitto lähettää meille rotujamme koskevaa materiaalia. Yhdyshenkilöllämme on puheoikeus liittokokouksissa abessinialaisia ja somaleja koskevissa asioissa. SRK julkaisee myös yhdistyksen osoitetiedot Kissa-lehdessä.

Pidämme yllä listaa odotettavissa olevista ja syntyneistä kissanpennuista. Annamme myös puhelinneuvontaa kiinnostuneille pennunostajille.

Järjestämme PRA-joukkotarkastuksia ja pidämme yllä rekisteriä tarkastetuista kissoista. PRA:ta ei ole havaittu nuorilla tarkastetuilla kissoilla moneen vuoteen. 

Palkitsemme yhdistyksen valmistuneet kissat ruusukkeilla. Jaamme myös kevätvuosikokouksessa palkinnot vuoden parhaimmille abyille ja somaleille sekä kasvattajille.

Näyttelyissä pyrimme pitämään informaatio- ja myyntipöytää, jossa mm. annetaan rotuneuvontaa ja jossa on saatavilla ajankohtainen pentulista. Mahdollisuuksien mukaan järjestämme esittelynäyttelyitä tai myyjäisiä sekä tilaisuuksia jäsenille, esim. pikkujoulujuhlia tai kesätapaamisia. Pidämme myös yllä perinnekansiota Suomen abyista ja somaleista.

Jos sinulla on abyja tai somaleita koskevia kysymyksiä tai muuten vaan haluat puhua kissoista, ota yhteyttä sähköpostitse tai soittamalla pentuvälittäjillemme.

liity jäseneksi